Leo oli suuri koira. Ei kooltaan suuri, mutta sydämeltään. Se oli täynnä tarmoa ja toiminnallisuutta, ja kotimme tuntuukin nyt kovin hiljaiselta. Vaikka Leo ei elänyt kovin vanhaksi, oli sen elämässä paljon tapahtumia ja ainakin minusta tuntuu että se eli juuri sellaisen elämän kuin olisi toivonutkin. Se pääsi kainaloon, hakumetsään, poropaimennuskilpailuihin, treeneihin, vaeltamaan, vahtimaan, mökeille, sänkyyn nukkumaan pienelle kiepille ja se opetti useamman lapsen olemaan pelkäämättä mustaa tuimailmeistä koiraa. Sille oma lauma oli maailman tärkein asia ja meille se oli maailman paras porokoira. Lepää rauhassa Leo, meillä on niin ikävä <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti